maanantai 10. joulukuuta 2012

TTY:N SÄHKÖKILLAN SITSIT 22. – 23.10.2012


Järjestimme Tampereen teknillisen yliopiston Sähkökillan uusille opiskelijoille tervetuliaisjuhlan eli sitsit tiistaina 23.10, esivalmistelupäivä oli maanantaina 22.10.2012. Osallistujia oli noin 90. Järjestimme buffet-tarjoilun, johon kuului vihreä salaatti fetalla, kinkkupastasalaatti, yrttiset patongit, lohkoperunat, jauhelihapihvit, barbeque-majoneesi ja porkkanakakku. Sähkökillan sitsit järjestettiin TTY:n bommarissa eli pommisuojassa Hervannassa.

Vastuualueet jaoimme niin, että Kaisa ja Juuli olivat Koulukadun keittiöllä sekä esivalmistelu – että sitsipäivänä. Taru ja Terhi toimivat salivastaavina bommarissa Hervannassa. Alaisia meillä oli kaikkiaan viisitoista.

Järjestämämme sitsit menivät todella hyvin. Saimme loistavaa palautetta niin työntekijöiltämme kuin asiakkaaltammekin. Sähkökillan tapahtumavastaava sanoi, ettei ole kuuden vuoden yliopistoaikanaan syönyt missään TTY:n tapahtumassa yhtä hyvää ruokaa, ja että bommari ei ole ikinä näyttänyt niin hienolta kuin meidän koristelemanamme. Meidät kutsuttiinkin illan päätteeksi juhlakansan eteen, jossa meitä kiitettiin mahtavasta illasta ja meille annettiin aplodit. Tapahtuman järjestäjät sanoivat olevansa kiinnostuneita siitä, että heille järjestettäisiin jatkossakin vastaavanlaisia juhlia.



Itse koemme, että tapahtuman järjestäminen oli haastavaa mutta ryhmämme toimi hyvin yhteen. Pysyimme hyvin aikataulussa, vaikka muutoksia tulikin viime hetkillä järjestäjien puolesta. Työntekijämme olivat monipuolisia, mikä osaltaan loi onnistuneen illan. Meillä kaikilla tuntui olevan todella hauskaa ja tunnelma oli rento. Olisimme valmiita nyt yhtä kokemusta rikkaampana tekemään vastaavanlaisia tilaisuuksia jatkossakin.

Kaisa, Juuli, Taru & Terhi

torstai 22. marraskuuta 2012

Finnish Delicacies

Palvelutilanteen järjestäminen on osa Palvelutilanteiden johtaminen-kurssia. Järjestimme Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston vaihto-opiskelijoille rennon kurssin suomalaisten leipomusten merkeissä. Ilta onnistui loistavasti. Saimme kurssillemme vieraita mm. Saksasta, Ranskasta ja Brasiliasta. Tunnelma oli lämminhenkinen ja vaihto-opiskelijat olivat innokkaina tekemässä kuvassa näkyviä pöydän antimia: riisipiirakoita, ohukaisia, korvapuusteja, joulutorttuja, piparkakkuja sekä mustikkakukkoa. Kurssin päätteeksi nautimme tekemiämme herkkuja ja samalla keskustelimme kulttuurien välisistä eroista.

Iltaa täydensi täydelliset työntekijät. Rekrytoimme palvelutilanteeseen seitsemän ensimmäisen vuoden opiskelijaa. Heidän tehtävänä oli avustaa kurssilaisia käytännön töissä, somistaa tilaa sekä kaataa kahvia.

Ilta oli ainutlaatuinen ja ehdottomasti kokemisen arvoinen. Kiitos mukana olleille!

Toimijat: Iisa, Sanna ja Sirpa

torstai 1. marraskuuta 2012

ARMAS Pikaruokalan markkinointitempaus 3.10.2012


Aloittaessamme palvelutilanteiden johtamisen -kurssin kaikilla ryhmämme jäsenillä oli halu kokeilla jotain erilaista vastapainona perinteiselle juhlatilanteen tarjoilun järjestämiselle, josta meillä kaikilla oli jo rutkasti kokemusta. Kun Paulan työharjoittelupaikassa, Kauppahallin Armas Pikaruokalassa, ilmeni tarvetta tunnettuuden lisäämiselle, ryhdyimme yhdessä ideoimaan heille sopivaa markkinointitempausta.

Tiukan aikataulun vuoksi ryhmämme jäsenille oli selvää huolellisen suunnittelun tärkeys. Suunnitteluprosessin runkona toimi hyvin pitkälti asiakkaan meille tarjoamat materiaalit ja puitteet. Vuorovaikutuksella on merkittävä rooli, kun järjestetään tapahtumaa asiakkaalle hänen lähtökohdistaan. Vaikka idea oli meidän, oli tärkeää huomioida yrityksen brändi, asiakkaan tarpeet sekä mielipiteet. Rekrytoimme ja perehdytimme avuksemme kuusi restonomiopiskelijaa. Halusimme tehdä tavanomaisesta poikkeavan ja houkuttelevan rekrytointi-ilmoituksen, josta käy ilmi tapahtuman luonne ja erityispiirteet (http://prezi.com/ybkw0ra20cwr/armas-pikaruokala/ ).

Päätimme toteuttaa markkinointitempauksemme jalkautumalla kansan keskuuteen kertomaan Armas Pikaruokalan toiminnasta sekä maistattamaan heidän tuotteitaan. Valmistimme maistatettavat tuotteet yhdessä rekrytoitujen oppilaiden kanssa tapahtumaa edeltävänä päivänä. Tukikohtamme koko tapahtuman ajan oli Armas Pikaruokala Tampereen Kauppahallissa. On aina mielenkiintoista päästä työskentelemään uusissa ja erilaisissa ympäristöissä, tutun ja turvallisen vastapainona. Tapahtumamme luonteen vuoksi oli tärkeää huolehtia tarvittavista luvista. Kauppahallin kiinteistönhoitajalta varmistettiin lupa markkinointiin. Myös elintarvikeviranomaiselle tehtiin tapahtumasta ilmoitus käyttäen tiedotusta liikkuvasta elintarvikehuoneistosta.

Itse tapahtumapäivän aamu alkoi tuotteiden valmistuksella ja esille laitolla. Lounasajan häämöttäessä lähdettiin työpareina markkinoimaan Armas Pikaruokalaa ja maistattamaan tuotteita. Ihmiset olivat kaiken kaikkiaan todella kiinnostuneita ja innostuneita tempauksestamme. Maistatettavien tuotteiden perinteinen makumaailma herätti mukavia muistoja asiakkaiden mielissä. Huolellisen perehdytyksen ansioista opiskelijamme osasivat kertoa kattavasti Armas Pikaruokalan ideologiasta ja rupattelivat asiakkaiden kanssa sujuvasti ohjaten heitä tutustumaan Armas Pikaruokalaan.

Projekti oli omasta mielestämme sekä asiakkaalta ja opiskelijoilta saamamme palautteenkin valossa kaikin puolin onnistunut. Erilaisen ja itsellemme uudenlaisen tapahtuman järjestäminen oli mielenkiintoista ja sopivasti haastavaa. Itse tapahtuman toteutus vastasi asiakkaan odotuksia ja siitä koettiin olevan merkittävä hyöty Pikaruokalan tunnettuuden kannalta. Kiitosta saimme hyvin organisoidusta työstä, tehtävien jaosta ja koko tapahtuman ajan vallinneesta innostuneisuudesta ja iloisesta ilmapiiristä. Lisää samankaltaista toimintaa on asiakkaan taholta toivottu!



Kaikkia tapahtumaamme osallistuneita kiittäen,

Mirka Becker, Paula Taipale, Heidi Telilä

maanantai 10. syyskuuta 2012

Harjoittelukin voi olla elämyksiä täynnä!

Lauttakylälehti julkaisi Ruoka-aitta numerossaan oheisen jutun opiskelijamme Sanna Laikon harjoittelusta.